Laivakeksistä koiranruoaksi
Koirien ruokinta on aihepiiri, josta löytyy mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Pyrin itse rakentamaan mielipiteeni perustelujen myötä, mieluiten tutkittujen sellaisten pohjalta. Aloin itse tarkastelemaan koirien ruokintaa ruohonjuuritasolta: olet mitä syöt, joten myös ruoansulatuselimistömme kertoo, millaista polttoainetta sisään tulisi tankata.
Toinen tapa mielipiteen laatimiseeni on tarkastella tapahtumia tai tuotetietoja ennen tätä päivää. Historian ymmärrys auttaa ymmärtämään nykypäivää ja tämä pätee myös tuotteisiin ja tapoihimme. Siksi tässä tekstissä haluan tutustua kuivaruoan historiaan: miten kuiva muro valloitti markkinat koirien parhaana ravinnonlähteenä?
Vuonna 1860 James Spratt niminen henkilö kehitti ensimmäisen koirankeksin. Ohiolainen bisnesmies halusi keksiä edullisen tuotteen, jota voisi myydä hyvällä katteella hyvätuloisille lemmikkikoirien omistajille. Sprattin alaa ei ollut koirien tuotteet lainkaan, sillä hän oli sähkömies ja ukkosenjohdinmyyjä!
Tuohon aikaan lemmikkikoirat olivat varakkaampien ihmisten suosiossa, köyhemmillä ihmisillä koirat elivät pitkälti tähteillä sekä itse nappaamillaan saaliseläimillä. Spratt asui Lontoossa, kun hän havaitsi katukoirien syövän laivassa käytetyn ravinnon rippeitä. Samalla reseptillä hän valmisti tuotteen, jonka nimeksi tuli “Patented Meat Fibrine Dog Cake” eli karkeasti suomennettuna “koirien patentoitu liha-kuitu-kakku”.
Spratt aloitti koiranruokabisneksensä Amerikassa 1870-luvulla. Hän käytti mainontaa hyväkseen nostaakseen tuotteensa näkyvyyttä. Spratt mainosti tuotettaan jopa lehden kansikuvassa, jonka lisäksi hän käytti mainoksissaan silloisia julkisuuden henkilöitä. 1950-luvulla General Mills osti Sprattin liiketoiminnan. Koirankeksi alkoi muuntautua muotoon “koiran 100-prosenttisesti täydellistä ja tasapainoista koiranruokaa”, vaikka resepti sisälsi viljaa, lihaa, maitoa, maksaöljyä ja vain joitakin vitamiineja.
Ensimmäisen maailmansodan (ja autojen yleistymisen) jälkeen tuli toinen suosittu ruokintamuoto, nimittäin metallitölkkiin säilötty hevosenliha. Tämä kuitenkin muuttui toisen maailmansodan aikaan, sillä tölkkien metallista tuli kallista ja vaikeasti saatavaa. Pitkään ja helposti säilyvälle koirien ravintotuotteelle tuli suuri markkinarako.
Ensimmäinen nykynappulaa vastaava tuote tehtiin vuonna 1956. Se valmistettiin ekstruusiolla tehtaassa, jossa valmistettiin samalla tekniikalla aamiaismuroja. Lemmikkien määrä oli lisääntynyt suuresti ja hyvin säilyvä, verrattaen varsin edullinen ravinto myi hyvin koiranomistajien keskuudessa. 1960- ja 1970-luvulla tuotteiden monipuolisuus kasvoi suuresti. 1980-luvulla alkoi myös eläinlääkäreiden omien tuotteiden kehitys. 1990-luvulla alettiin valmistaa myös erilaisiin aktiivisuustasoihin ja rotuihin yksilöityjä tuotteita.
Koiran ja ihmisen yhteinen matka alkoi jopa 15 000 vuotta sitten. Vielä sata vuotta sitten koirien ravinto oli pitkälti lihapitoista. Kuivaruoka, joka sisältää edelleen aina yli 50% tärkkelystä, yleistyi voimakkaasti vasta alle 70 vuotta sitten. Tuntuu jotenkin kummalliselta ajatella, että näin lyhyessä ajassa koirien ruoansulatuselimistö olisi täysin sopeutunut kyseiseen ravintoon, jota kuitenkin mainostetaan sisältävän “kaiken koirille tarpeellisen”.
Susiin en koiraa vertaa, koska muutosta koirien elimistössä on ehtinyt tapahtua paljon yli 15 000 vuoden aikana. Jos tarjolla olisi koko tämän matkan ollut viljapitoista murkinaa, olisi muutos varmasti suurempi. Vaikka ihminen alkoikin viljellä 13 000-10 000 vuotta sitten, eli koira hyvin pitkälti itse saalistamallaan ravinnolla ihmisten tähteiden lisäksi. Viljapitoisia nappuloita ei tällöin tarjoiltu. On jopa esitetty, että yksi syy koiran kesyyntymiseen oli juurikin lihassa: ihminen voi hyödyntää lihaa koiraa huonommin, joten ihminen jätti jälkeensä paljon syömäkelpoista proteiinia.
Käytän itse kuivaruokaa osittaisena osana koirieni ravintoa. Se toimii helppona ja edullisena arkisena palkkana, jolla koira saa samalla vatsantäytettä. Reissuun lähtiessä, jos lihan saanti on jostain syystä hankalaa, voi pelkällä kuivaruoalla elää hätätapauksessa. Kuitenkin omassa arjessani vain hätätapauksessa, koska huomaan koirissani epämukavia muutoksia liian pitkällä nappularuokinnalla. Koirien ominaistuoksu huononee, vatsan toiminta muuttuu huonommaksi (ja ulosteen määrä lisääntyy), hiivat ja muut ikävät ongelmat lisääntyvät ja hampaat likaantuvat nopeammin hammasrakoihin joutuvasta nappulamurusta johtuen.
Nykyisin kuivaruokapussin tulkitseminen on tehty likipitäen salatieteeksi, joka aiheuttaa itselleni harmistusta. Jos tuote on hyvä, ja näin annetaan korulausein ymmärtää, miksi tuotteen todellinen sisältö piilotetaan vaikeasti tulkittavien termien alle? Hyvänä esimerkkinä toimii “tuoreena käytetty liha”. Kuulostaa hyvältä, mutta mitä tapahtuu tuoreelle lihalle se joutuessa kuumaan lämpötilaan kypsymään? Tuoreessa lihassa 70% on nestettä, joka haihtuu kypsennyksen aikana. Jos siis tuotteessa ilmoitetaan olevan tuoretta lihaa 30%, on todellinen lihan määrä oikeasti 9%.
Jos syöttäisin pelkkää kuivaruokaa, vaatisin tuotteelta seuraavia asioita:
Se ei sisällä viljoja, palkokasveja, perunaa, bataattia tai riisiä: mieluiten erilaisia kasviksia lihan kaverina.
Se ei sisällä tehotuotettua kanaa. Siipikarjasta sopisi mieluiten kalkkuna ja ankka, mutta myös nauta, hevonen, riista ja lammas toimisivat hyvin. Kalasta lohen tilalla kävisi esimerkiksi silli tai järvikalat.
Se sisältäisi vitamiineja enemmän kuin lakiin säädetyn ehdottoman minimimäärän.
Tuotetta ei olisi kuumennettu aivan kuivaksi kökkäreeksi, vaan olisi esimerkiksi kylmäpuristettu.
Onnekseni syötän nappulaa lihapitoisen ravinnon rinnalla, jolloin kriteerini ovat alhaisemmat. Tuolla listalla saattaisivat koirani jäädä nälkäisiksi tai lompakkoni laihanlaiseksi!
Lähteet:
The history of dog food - Dr. Rachel Addleman
